maanantai 3. syyskuuta 2012

15-vuotiaat villasukat

Koko ajan on uutta tekeillä, mutta ajattelin tänään esitellä kalleimman neuleaarteeni.

Nämä sukat minä tein ala-asteen kuudennella luokalla. En ikinä oikein pärjännyt ompeluasioissa, mutta neulontatunneilla en koskaan joutunut menemään opettajan apujonoon, jossa koko muu luokka vietti suurimman osan käsityötunnista. Nämä sukat on ihan erilaiset mitä alunperin yritin tehdä, mutta ihanat! Olen paikannut - rumasti, niitä monta kertaa ja monella värillä, enkä oikein raaski enää käyttää, kun ne ovat niin ohueksi hiutuneet. Joskus korkeintaan sisällä, jos en kävele paljon.

Tarkoitukseni tuolloin oli tehdä kapearaitaiset sukat, kuten varsi onkin aloitettu, mutta jotenkin en osannut laskea kerroksia, enkä ollut koskaan varma lasketaanko nekin silmukat, jotka jo ovat puikoilla, ja raidat jotenkin vain levenivät ja levenivät. Mutta minusta ne ovatkin juuri näin paljon hienommat! Värit valittiin samoiksi parhaan kaverini Kaisan kanssa. Kaisan sukat olivat tasaisen kapearaitaiset.

Huom. Koko ei epäonnistunut tuolloin, ne oli oikein sopivat. Ja ovat vieläkin, jalka kun näyttää jääneen siihen kokoon mikä se oli 12-vuotiaana.




3 kommenttia:

  1. Minä käytin ne peruskouluaikaiset sukat loppuun jo 90-luvulla. Monien muuttojen aikana ovat sitten kadonneet jossain välissä...

    VastaaPoista
  2. Oii, miten ihanat paikkauksineen! Hymyilin. :) Tää on just se henki. :)

    VastaaPoista