torstai 5. heinäkuuta 2012

My Precious Paulie

Niin monella tapaa olin varma että tämä täydellinen neuletakki menee pieleen. Enimmäkseen pelot olivat turhia. Jännitti tehdä tätä Paulieta, kun tein sitä liian kalliista langasta. Halusin onnistua hyvin ja saada aikaan neuleen jota tulen käyttämään paljon. Siinä onnistuin! Madelinetoshin lanka on aivan ihanaa, ja tuntuu hyvältä paljasta ihoakin vasten, vaikka yleensä olen aika herkkä. Takin yläosan ainaoikein-osan olisin saanut neuloa pienemmillä puikoilla (huolimattomuuttani ensin nappasin alkuun 3,0 millin puikot, vaihdoin lennosta 2,5 mm:n puikkoihin joilla tein pääasiassa ja lopulta hihansuun ainaoikean neuloin 2mm:n puikoilla, ne on ohuet!). Yläosa löystyi hieman liikaa, mutta muuten takki on oikein sopiva. Ja värit on niiiin kauniit.

Ja vielä iloisemmaksi tulin kun löysin paikallisesta kangaskaupasta juuri oikean violetteja nappeja. Ne ovat hitusen isompia kuin alunperin visioin, mutta ei liian. Ja ihanaa: minulla on vielä ainakin yli puolikas kerä tuota tummaa kontrastiväriä. Olen jo pari päivää selannut Ravelrya, mihin käyttäisin ihanuuden. Harmaatakin jäi, mutta vähemmän.

 Paulie. It’s done. And it fits. It grew a lot in blocking, but that’s just what I was counting on when choosing size S. I should have done the upper part garter stitch with smaller needles, but I’ll live with it (I used 3,00mm!). It’s not perfect, but it’s very good. And there was a point when I feared I would be a disaster. So, I feel relieved (for not spending way too much money on a disaster) and happy (it’s so pretty and I’ve got plenty of yarn left for something else nice). Mostly I used 2,50mm needles, but for the garter stitch cuffs I used 2,0mm needles. My o my they're thin! And hey, the yarn I  used is Madelinetosh Merino Light, perfect on bare skin. Colorways Duchess and Composition Book Gray. Moreover, I’m so glad I found buttons of perfect shade of purple.

The first..

..and then the last button

and ain't she just the happy camper with her new cardi.

In the evening I put my new jeans on for the photo session.


If you're too lazy to weave in millions of yarn endings, stripes go fine like this.

6 kommenttia:

  1. On kyllä nätti! Ihana malli.

    VastaaPoista
  2. Tuon tekemisestä olen jo tovin haaveillut harmaa-keltaisena eikä takkisi varsinaisesti lievitä hinkua! Kaikenlaista pitää ensin saada tehtyä. Sitten! Takkisi on tosi kauniin ja käytettävän näköinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :) Suosittelen kyllä tekemään tämän, sitä oli niin kiva neuloa ja ohje tosi selkeästi kirjoitettu. Jospa ehdit! Vaikka onhan sitä itselläkin mielessä jonossa jos jonkinlaisia töitä mitä haluaisi joskus päästä tekemään..

      Poista