perjantai 29. maaliskuuta 2013

Muinaisia valmistuneita

Seuraa kuvallinen päivitys viimeaikaisista valmistuneista. Aika vähän on sanottavaa näistä, joten muutamat saatesanat ja kuvat riittänee.
Työt loppuivat tähän pääsiäislomaan, niin kyllähän sitä nyt taas ehtii bloggaamaan ja varmaan jopa neulomaan.

Isänpäivälahja: Hurricane hat kierrepipo 7-veljestä. Näkyy olleen käytössä, hyvä niin.
Kännykkäkuvia ropsaistiin matkalla pyykinpesukoneostoksille.





Sisko sai aikoinaan Paju -villapaidan, ja lankaa tuli ostettua aika reilusti. Tämänkin Leaflet -villatakin jälkeen jäi vielä lankaa ainakin lapasiin. Katsotaan koska ne sitten tehdään..


Lisää kuvia Ravelryssa



Ja sitten lapsen Pomppu.
Sitä ei sitten ollutkaan, yllättäen niin helppo kuvata. Neulominen oli kyllä ihanaa ja mukavaa ja ohje mainio. Minä neulon semmoista jättitylsää, että sain aikaan ohjeen tiheyden 7-veljeksellä ja 4mm:n puikoilla. Joku toinen olisi käyttänyt malliin varmaan Isoveljeä.


 Tylsät napit, mutta valmiiksi piti saada eikä millään jaksanut nappikauppaan.


 Taskut lipsahtivat vähän toinen sinne ja toinen tonne, mutta on ne silti sievät. Lanka on 7-veljen petroolin sininen. Yhtä vaikea kuvattava kuin tämä 2-vuotiaskin.


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Pikaposti vanhoista valmistuneista

Perusperusperuskauluri/tuubihuivi. Lankana ja valikoimista poistunut Tempo ja aika paksut puikot. Ohje on Ravelrysta löytynyt GAP-tastic cowl, ja se on simppelein mitä voi olla. Loin silmukoita aika paljon ja neuloin pyörönä helmineuletta aika kauan ja sitten päättelin langat. On lämmin ja pehmoinen ja on tullut käytettyä.

Ja pipo on, kuulkas pojat, anopin neuloma.




Kuvia piposta jonka kaltaisia on joka paikassa, mutta tämä on kuitenkin oma malli. Ei ole yhtään myssykkä, vaan "pään kokoinen" pipo. Voisin vaikka kirjoittaa ohjeen joskus ylös.



Rästiin jää vieläkin kuvattuja ja kuvaamattomia valmistuneita töitä. Palaamme asiaan.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kuuleeko kukaan, voiko joku auttaa?

En osaa. Oonko mitään keinoa muuttaa tuota taustakuvaa niin, että siinä olisi vain yksi iso eikä montaa pientä. Viimeinkin osasin päättää jonkin oman kuvan, ja nyt se näyttää tolleen tyhmältä.

Minä sitten sydän Pomme de Pin cardigan


Neulon minä, tässä kuvamateriaalia asian ääreltä.
Ostin itselleni joululahjaksi kyseisen villatakin ohjeen, ja olen siitä asti kärvistellyt mieliteoissani kun olisin halunnut jo aloittaa! Sain päätettyä täydellisen langankin: Rowanin felted tweed dk, mutta sitä piti käydä ostamassa vähän lisää ja näkyi olevan pitkissä kantimissa kauppaan pääsy. Rankkaa tuo töissä käyminen ja lapsen hoidossa pitäminen, ei meinaa ehtiä muuta enää iltapäivisin.

Kuvassa näkyy myös toinen joululahja, tiedostavalta mieheltäni, Novitan myymänä pyöröpuikkosetin kaapeli, johon on kytketty KnitPron ihanat 3,5mm:n puikot. Langat ja puikot Titityystä.

Kurjaa vain oli se, että Novitan kaapelipaketissa oli yksi mikä ei toiminut. Kierteet oli jotenkin huonot, en saa puikkoja kierrettyä pohjaan asti. Mailailin asiasta Novitalle, mutta ei ne ole vielä ehtineet vastaamaan...

Mallista. Tiheys täsmää, kerrankin, täydellisesti! Pitsimallikerran opin ulkoa ennen ensimmäisen kerroksen puolta väliä, ja mallikerta kumminkin on 12 kerrosta. Tulee nättiä ja on helpon lisäksi kivaa neulottavaa. Tuedättekö, kun joskus haluaisi jonkinnäköisen neuleen, mutta ei sitten tykkääkään sen neulomisesta. Miulla on melkein kilo Nallea sen takia jemmassa kun jäi semmoinen pitsitunika/mekko tekemättä epämieluisan pitsineuleen takia. Oli nättiä, mutta ei huvittanut. Olen siis ehkä joku outo, mutta minusta on ihanaa tehdä noita keskitettyjä kaksoiskavennuksia. Ihan on siis tv-neule, mutta ei mitään ainaoikeaa tai muuta tylsää neulottavaa.

Langasta. Miten pehmeää ja nättiä ja ihanaa!! Tumman violetin harmaa ei ole liian tweed, mutta sopivan vanhanaikaisen näköinen, että istuu just hyvin tähän neulemalliin.

Valmiinakin olisi, kuvausta vaille, iso (teini)kauluri minulle, superihana ja tyylikäs Pomppu lapselle ja vieläkin ainakin se isänpäiväpipo. Tuon kohta kaiken vaan tähän webbikameran äärelle kun olen näin laiska ja saamaton.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Neuleliivi kummitädille ja se uusi vanha pipo

Minun piti mennä nukkumaan mutta jäin tuusaamaan tänne jotain kuvia. Samapa tuo on kirjata niistä nyt ylös jotain samaan vauhtiin.

Tässä Novitan ohjeen mukainen palmikkoliivi. Ohje oli 7 veljestä -langalle, mutta käytin Nallea. Eikä tarvinnut edes hirveästi laskea silmukoita, sain seurattua sopivaa kokoa. Työ tilaustyö kummitädilleni, kuvat otti poikansa.

Minusta tästä tuli ihan kiva. En ihan tiedä onko reunimmaiset napinlävet íhan siinä missä haluaisin. Mutta toivottavasti tulee vilukissalla käyttöön.

Ravelryssa




Ja se lapsen pipo. Tässä se on uutena ja viime talvena ja tytöllä ikää vajaa vuosi.

Ja tässä miltä se näytti tänä syksynä ennen virkattua reunusta ja solmimisnauhoja. Jotka siis alunperinkin ohjeessa oli. Ja alunperin ohje oli (dropsin ilmaisia) tooosi paljon ohuemmalle langalle. Mutta, matikkani tällä kertaa pelasi ja piposta tuli oikean kokoinen.


Ja vielä muutama kuva "koon kasvatuksen" jälkeen. En taaskaan osannut valita yhtä:




Tämä meillä on ollut käytössä käytännössä koko talven, kypärämyssyn kanssa tosin.


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pukinkontista paljastuneita jalkajuttuja

Heh, seuraa raportti muutamasta valmistuneesta.
Jaoin sinne sun tänne sitä sun tätä neulottua.(Vaikka yllättävän vähän oikeastaan.) Tässä eri ihmisten ottamia kuvia milloin mistäkin.

 Lapselleni uudet villasukat, ei tosin pukinkontin kautta, vaan nopsana lomapuhteena. Ensimmäiset mitä tein, kun perintösukkia serkuilta on tähän mennessä tupsahdellut tasaiseen tahtiin. 7 Veljestä, 3,5mm puikot, varren pitsi samahkoa kuin tässä Intuitive -myssyssäni. On erittäin edukseen pienen pohkeen ympärillä.


Kai-Meit äidilleni. Kuvan otti äiti itse. Shoppel Wollen Zauberball vai mikä se nyt on se lanka. 2,5mm puikot. Ensin piti ihan miettiä tuo pitsikuvio, mutta opin sen! Kiva ja helppo tehdä kun vaan hoksaa. Vähän ne kiertää eri kohdista mutta kiertäköön, oli se sen verran vaiva saada toimimaan näinkin hyvin.


 Myyjäisten jämäparisäärystimet, bonuslahja siskolle joka toivoi sääärystimiä. Lanka on Novitan Kelo ja puikot taisivat olla 7mm.

Ja alla toivesäärystimet, ihanan pehmeää Malabrigon Merino Worstedia. Sopii vilukissalle sänkyyn paljasta ihoa vasten. <3 Puikot vain 4,5mm. Pitsikuvio ei pääse oksennuksen kirjavassa langassa oikeuksiinsa mutta oli niin kiva neuloa että annoin mennä. Sisko muuten otti kuvat näihin ja yllä näkyviin itse. Olisitte nähneet sen kuvien kirjon ja vaivan minkä hän oli itseperustamansa muotikuvatoimistonsa kanssa nähnyt! Nyt tosin tulin katsoneeksi että molemmat säärystimet taitaa olla jalassa ylösalaisin, mutta saahan niitä käyttää miten itselle on mieluisimmat. ;)


tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulumyyjäiset!

Ainiin!

Olen ollut kiireinen myös suunnitellessani ja neuloessani joulumyyjäisiin. Mm. pipoja ja hampputiskirättejä tulee olemaan kaupan. Myyjäiset lauantaina 8.12.2012 Jyväkylän baari Vakiopaineessa klo 12-17. Kannattaa tulla muutenkin kuin vain minun ja ystävieni kioskille. Linkki tapahtumaan Facebookissa.

Näistä kuvia ja ohjeitakin ehkä myöhemmin.

Tämän kuvasi joku 1v 8kk. Päällä Novitan vanha tunikamalli, lehdestä jossa oli ekan kerran ohjeita Purolle. Kamala teltta ja nyppyinenkin jo, mutta ihan mukava päällä.

Lahjakiireitä ja vanhojen töiden uusimista

Olen viime aikoina neulonut vain lahjoja, jouluksi, isänpäiväksi ja synttäreiksi, niin töiden kuvaaminen on ollut hieman huonolla tolalla.
Kummipoikani täytti marraskuussa viisitoista. Olin luvannut jo aiemmin tehdä hänelle tummansiniset sukat, ei mitään erikoista, vaan mahdollisimman perusmallit. Tein sitten 7-veljellä 3,5mm:n puikoilla tummansiniset sukat vyötteen ohjeen mukaan. Kuva löytyy pojan omasta blogista. Jalan mitat kulkivat viestitse, ja sain tehtyä aika sopivan näköiset. Kuva täällä.



Tässä kuvia viime aikaisista touhuista täällä kotona. Haalari on tehty Novitan 2010 syksynumeron ohjeen mukaan talveksi 2011 pienelle maaliskuussa syntyvälle esikoiselleni (Ehhehe!!), vetoketjun tilalla omasta päästä huono nappilista. Lankana joku lintu-7-veljestä. Haalari meni aika hyvin viime talven, ja nyt kun pingotin sen, niin se menee vieläkin jonkin aikaa, jee! Viimetalvinen pipo, joka on tytöllä nytkin päässä päiväunilla, saa lisämittaa tänä iltana kun vähän virkkaan reunaa. Kuvia ennen ja jälkeen tulossa.

Ja isänpäivälahjastakin tullee, jahka malli on kotona päineen.

Auri neuloo. Ihanaa että hän haluaa jo leikkiä sitä mitä äiti tekee.

Tässä haalarikuvat. Pienokainen lahjottu itseleipomallaan piparilla. Poseerausasennot on hänen valitsemiaan.





Hän lentää.

Hän lentää tässäkin. En tiedä mistä on keksitty.



Eikä voinut ymmärtää miksi hän ei pääse tähän kuvaan mukaan.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Anteeksi, sisko, ja mysteeri-Varjo

Olen ollut niin teatterikiireissä, että hyvä että olen ehtinyt neuloa, saati kuvata töitä, tai kirjoitettua niistä mitään ylös. En ole ihan varma teenkö elämäni roolia Huoneteatterilla (ehkä juuri teen?!), mutta aika mieletöntä on ollut.

Osallistuin Titityyn ja Veera Välimäen mysteerihuiviklubiin johon sai itse valita värit Madelinetoshin merino lighteista, joihin olen aivan rakastunut. Huivi on tehty täysin ohjetta seuraten. Ravelryssa keskustelua herättänyt erilainen muoto ihastuttaa ainakin minua, vaikka käytänkin sitä enimmäkseen perinteisenä kaulahuivina. Aviomiehen kanssa meillä oli harvinainen viisiminuuttinen samassa paikassa päivänvalon aikaan, niin roiskaistiin muutama kuva. Ei ollut peiliä, en ehtinyt tajuta miten huivi on, melkein joka kuvassa se minusta on huonosti, mutta onpahan todistusaineistoa huivin olemassaolosta.





Joo, ja sitten. Ikuisen hirveät Cookie A:n suunnittelemat Devon -sukat. Malli on ihan kiva, jos saa aikaan annetun tiheyden. Jos ei, ja soheltaa ja säveltää mitä sattuu sitä mukaa kun sattuu väärin etenemään, langalla (Drops Delight, 2mm puikoilla) jota ei voi purkaa ilman että mielenterveys menee, tai lanka ainakin, niin tulos ei ole hyvä. Siihen kun lisää sen, että neuloo tarpeeksi pitkällä väliajalla ilman että on tehnyt muistiinpanoja ensimmäisestä sukasta, niin siinä on! Kaksi ihan eriparista sukkaa, ties millaisella pitsikaavion seurannalla ja ongelmanratkaisulla. No, ne menee ainakin minun jalkaani, ehkä myös siskon. Josko ne myös pysyisivät jalassa. Ymmärrän, sisko hyvä, jos et tulekaan näitä kaunokaisia noutamaan.



maanantai 1. lokakuuta 2012

Pientä lämmintä pienille

Syksy toi tullessaan palelevia jalkoja ja käsiä, joten isompien töiden välissä puikoilta on putkahdellut pikkuisia kämmekkäitä (joita ei saa kuvata eikä ne ilman kättä sisällä näytä miltään, perus- 1 oikein 1 nurin pötkylät peukalonreiällä kun vain ovat) ja säärystimiä. Molemmat mallit ovat omasta päästä, suunniteltu suunnilleen sitä mukaa kun työ puikoilla etenee ja lankaa riittää.

Pahoittelen kuvien laatua, mutta tulkaa itse kuvaamaan noita vauhtimimmejä. No, sohvalta olisin voinut ehtiä raivata vaatepinon pois, mutta en uskaltanut, jos tyttö juoksee saman tien säärystimiä repien jatkamaan keskeytynyttä leikkiä.

Ruskeat säärystimet ovat omalle puolitoistavuotiaalle Aurille, lankana vanha kunnon 7 veljestä.
Takana lattialla muuten Nipin (eli Nuppuskasta) tekemä ihana maatuskapipo.

Violettiraitaiset ovat myös seiskaveikkaa. Auri-tyttömme Aliisa-serkulle. Toivottavasti menevät koon puolesta vähän pitempään kuin just sopivaksi muotoutuneet ruskeat Aurilla.







maanantai 3. syyskuuta 2012

15-vuotiaat villasukat

Koko ajan on uutta tekeillä, mutta ajattelin tänään esitellä kalleimman neuleaarteeni.

Nämä sukat minä tein ala-asteen kuudennella luokalla. En ikinä oikein pärjännyt ompeluasioissa, mutta neulontatunneilla en koskaan joutunut menemään opettajan apujonoon, jossa koko muu luokka vietti suurimman osan käsityötunnista. Nämä sukat on ihan erilaiset mitä alunperin yritin tehdä, mutta ihanat! Olen paikannut - rumasti, niitä monta kertaa ja monella värillä, enkä oikein raaski enää käyttää, kun ne ovat niin ohueksi hiutuneet. Joskus korkeintaan sisällä, jos en kävele paljon.

Tarkoitukseni tuolloin oli tehdä kapearaitaiset sukat, kuten varsi onkin aloitettu, mutta jotenkin en osannut laskea kerroksia, enkä ollut koskaan varma lasketaanko nekin silmukat, jotka jo ovat puikoilla, ja raidat jotenkin vain levenivät ja levenivät. Mutta minusta ne ovatkin juuri näin paljon hienommat! Värit valittiin samoiksi parhaan kaverini Kaisan kanssa. Kaisan sukat olivat tasaisen kapearaitaiset.

Huom. Koko ei epäonnistunut tuolloin, ne oli oikein sopivat. Ja ovat vieläkin, jalka kun näyttää jääneen siihen kokoon mikä se oli 12-vuotiaana.